
Noin
Uusi Hallitus on taas olemassa. Perineisesti, uusi(n) aktiivi värvättiin hallitukseen, mutta puheenjohtajan valinta kävi kiuttomasti. Ensi vuonna kyllä tulee ongelmia, kun pitää löytää uusi rahastonhoitaja...
Ai niin tapahtumiakin on tulossa: Video-ilta tulee ihan kohta, ja muutakin varmaan ehditään värkkäämään, kun ei tavi tehdä Finnconia
Kertsiemäntä (allekirjoittanut) ottaa vastaan rahalahjotuksia

Perinteisesti joulunaika ei ole skifistein kokoontumisia häirinnyt. Jouluaatto on kuitenkin häiritsevästi Torstai, joten päivystystä ei tällöin ole. Päivystykset jatkuu seuraavalla viikolla. Muista myös Perinteiset Tapaninpäicän kännit, ja parittomien Viikkojen Mafiat

Noin ikkään saattiin jotain aikaiseksi. Ja yleisänä oli muitakin kuin hallituksen jäseniä. Itse asiassa taisin olla koko lailla ainut. Sen sijaan jostain koloista valui paikalle Oikeita jäseniä. Gasp! Joten saimme taas tuhottua ylimääräisiä aivosoluja. Näitä leffoja ette helpolla saa nähtäväksi mistään. (tosin jotkut sanoivat ettei olisi väliksikään, Miten kummassa?) Miten kummassa joku haluaa esmeks missata Michael Jacsonin muuttumisen avaruusalukseksi!
Jii-pee / kertsiemäntä

Armas järjestömme ei ole kuollut.
Jos haluat tavannomaisten (FinnCon, kesä, työt) lisäksi muita syitä, syytä vaikka auringonpilkkuja tai Azathothia.
Koska palkkatyö ei ole enää viemässä kertsiemännän vapaa-aikaa, päivystykset klubilla jatkuvat koko kesän. tulkaa tapaamaan minua ja Vesa Zizättöä
jiipee

Määräaikasta työtäni ei sitten jatkettu... ja niin jäi Åcon taas väliin.
Niinpä yritin tappaa aikaa internetin ihmemaassa. Pc:llä taasen vaan oli muuta mielessä. menisiinä muutama tunti ajaessa takaa muutamaa troijalaista. Ilmasohjelmat ei saanut mitään aikaseksi joten taas tuli sikakalliille master (entine stokkan) kortille käyttöä, kun ostin Spyware doctorin. Dollarin paskan kurrsin takia vuosimaksun hinnaksi tuli n 10 egee.

Kävin juuri Ervastin divarissa, ja sain kuulla shokkiuutisen: Mies lopettaa!!!
Mikä tässä on enää pysyvää, jos tämä Helsinkiläisten huokean kirjallisuuden mekka lopettaa?!!
Paikka yhdessä Kallion Kirjaston kanssa muovasi lukuttottumuksiani niin että Laoin lukea muutakin kuin
Supersankari-sarjakuvien puhekuplia.

HYSFKn diaspora Hietaniemen kadulla on päätttynyt.
Klubin uusi osoite on tästä eteenpäin MANERHEIMINTIE 5 B 4 kerros.
Huonekaluhankintoja täytyy vielä tehdä, ja osakuntien lakikikkailun takia Kirjastomme on toistaseksi muuttolaatikoissa, mutta nämäkin asiat hoituvat parin kuukauden sisällä. Toiminta alkaa heti, tulkaatten siis päivystykseemme Torstaisin kello 17 reikä reikä eteenpäin.
jiipee kertsiemäntä.


On se nyt kumma kun ei löydy kaupista lukemista edes rahalla.
Kirotut scifi ja fantasia hyllyt, oikeampi nimi olisi "Paaljon fantasiaa ja vähän varmasti myyvää scifiä"
Ensimmäinen on enimmäkseen bulkkia ja jälkimmäinen on emimmäkseen luettu. Onneksi on Ervasti.
jiipee
